Toiminnan kuvaus
Hoito ja kasvatus
Kasvatustoimintaa ohjaa nuoren oman lähikasvattajan vastuulla oleva tarpeen mukaan päivittyvä hoito- ja kasvatussuunnitelma, joka perustuu nuoren, sosiaalityöntekijän ja läheisverkoston kanssa yhdessä laadittuun asiakassuunnitelmaan.
Arjen toimintaamme raamittaa vuosien saatossa muotoutunut päivärytmi sekä matkan varrella yhdessä laaditut säännöt ja rajat. Käytössämme on erillinen yhdessä laadittu sääntökansio, jota tarpeen mukaan päivitetään viikoittaisissa yhteisökokouksissa. Hoito ja kasvatus tapahtuvat suunnitelmallisesti toimien ja arjen tavallisia askareita yhdessä nuorten kanssa tehden.
Koulunkäynti
Oppiminen ja koulunkäynti ovat nuoren työtä omaa tulevaisuutta varten. Tavoitteena on, että jokainen nuori saa itselleen vähintään toisen asteen ammatillisen koulutuksen.
Himaharjussa aloitettiin 1.8.2009 yhteistyökokeilu Kiuruveden opetustoimen kanssa siten, että Kiuruveden erityiskoulun opettaja työskentelee pihapiirissämme sijaitsevissa opetustiloissa.
Tavoitteena on kuitenkin aina koulunkäynnin onnistuminen normaaliopetuksessa. Kunnassamme on mahdollisuus suorittaa myös kaksoistutkinto (ammattikoulu+lukio).
Harrastukset
Hevosharrastus ja tallitoiminta ovat kuuluneet Himaharjun arkeen toiminnan alusta alkaen. Ammattitaitoisten ja kokeneiden ratsastuksenopettajien avulla se on muotoutunut vuosien saatossa yhä enemmän tavoitteelliseksi, lasten ja nuorten sosiaalista kasvua ja hyvinvointia tukevaksi yhteisölliseksi toiminnaksi, johon kaikki perhekodin nuoret ja aikuiset taidoista riippumatta kykenevät osallistumaan.
Vuodesta 2002 lähtien Himaharjun tiloissa on viikoittain kokoontunut kansalaisopiston bändiryhmä, johon kaikki nuoret voivat osallistua. Ammattitaitoisen ja kokeneen, jo vuosikymmeniä nuorten kanssa työskennelleen muusikon, Heikki Komulaisen avustamana voi opiskella myös yksilöllisesti esim. kitaransoittoa.
Himaharjussa luontevasti toteutuvien yhteisten harrastusmahdollisuuksien lisäksi pidämme erittäin tärkeänä nuoren vahvuuksia korostavien yksilöllisten harrastusten tukemista. Vuosien aikana nuoret ovat ohjatusti ja tavoitteellisesti harrastaneet mm; piirtämistä, maalaamista, judoa, soittamista, tanssimista, laulamista, liikuntaa eri muodoissaan sekä käsitöitä. Tavoitteellisen ja ohjatun harrastustoiminnan mahdollistavat Kiuruveden kansalaisopisto, Kiuruveden voimistelijat sekä paikalliset urheiluseurat.
Läheisverkostotoiminta
Työskentelemme aktiivisesti nuorten läheisverkostojen kanssa pitämällä heihin säännöllisesti yhteyttä ja kannustaen heitä vierailuihin Himaharjussa. Keväisin lähestymme kotiväkeä myös kirjeitse vuosikertomuksen ja –suunnitelman merkeissä. Kerran vuodessa Himaharjussa asuvien lasten ja nuorten kotiväet kokoontuvat suosion saavuttaneelle perheleirille, jolla pelaamme, leikimme, vaihdamme kuulumisia sekä kehitämme yhdessä Himaharjun toimintaa.


