Toiminta-ajatus
Himaharjun lasten- ja nuorten kuntoutuskodin toiminta perustuu systeemiseen ja perheterapeuttiseen ajatteluun sekä ratkaisu ja voimavarakeskeiseen arkeen.
Palveluajatuksenamme on vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian malliin perustuva lapsen kiintymyssuhdehäiriötä korjaava hoito ja kasvatus (opetus), jotka tapahtuvat turvallisissa, mutta silti kodinomaisissa tiloissa sekä monipuolisia virikkeitä tarjoavassa luonnon läheisessä ympäristössä.
Toimintaamme ohjaavat sosiaalipedagoginen viitekehys ja yhteisökasvatuksen periaatteet. Kunnioitamme vahvaa vanhemmuutta, korostaen samalla nuoren vastuuta omasta elämästään.
Perhekodin yhteydessä asuvat vanhemmat luovat turvaa, eheyttävät toimintaa sekä edesauttavat läsnäolollaan ja tavoitettavuudellaan vuosia kestävää ja pitkäjänteistä nuoren kasvun sekä perheen tukemista.
