Himaharjun visiot
Opiskelemme yhteisönä työssäoppimisen menetelmin vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian (DDP)(R) ideologiaa sekä menetelmiä - avainsanoina kiintymyssuhde- ja ympäristöterapia.
Tavoitteenamme on oppia soveltamaan mallia arjen työskentelyssä. (Lisätietoa aiheesta Daniel A.Hugehsin kirjasta Tie traumasta tervehtymiseeen sekä Arthur Becker-Weidmanin kirjasta Auta lasta kiintymään.)
Olemme kehitelleet laajempaa ja tiiviimpää yhteistyötä Ylä-Savon ammattioppilaitoksen kanssa toimimalla haasteellisimmille nuorille harjoittelupaikkana. Nuorten koulunkäyntiä tukevien erilaisten yhteistyömuotojen hakeminen jatkuu edelleen.
Talli- ja hevostoiminta saanee uusia ja terapeuttisempia sekä pedagogisempia ulottuvuuksia, kun kauan odotettu hevosmaneesimme valmistuu (toivottavasti) syksyllä 2012 (jospa - vihdoinkin). Ainakin se mahdollistaa monenlaisen hevostoiminnan ympärivuotiseksi.
Viimeisimpänä - mutta ei vähäisimpänä - kehitämme vahvasti lähikasvattajan ("omahoitaja") -toimintaa palvelemaan yhä enemmän nuorten (ja osin myös heidän perheidensä) tarpeita kokonaisvaltaisemmin. Tavoitteenamma on, että toimintaa järkeistämällä ja resursseja jakamalla lähikasvattajat toimivat kukin oman nuorensa asioissa erityisasiantuntijoina muuta työryhmää ohjaten.
